Markkinahumua

Saavuin Gdanskiin tietämättäni sopivasti (tai sopivasti ja sopivasti) juuri paikallisten markkinoiden aikaan. Tällä oli reissuni kannalta omat hyvät ja huonot puolensa. Oli mukavaa kierrellä kaupunkia markkinahumussa ja ihmisvilinässä katsellen samalla, mitä kaikkea oli tarjolla. Toisaalta minua varoitettiin, että erityisesti vanhan kaupungin keskustassa kulkeminen tulisi olemaan päiväsaikaan liki mahdotonta – niin sankoin joukoin kaupunkiin oli tullut sekä paikallisia että ulkomaalaisia vierailijoita. Päätinkin ottaa neuvosta vaarin ja olla kokeilematta onneani aivan kaupungin keskustassa päiväsaikaan. Tämä osoittautui hyväksi ideaksi, sillä toisena päivänäni ehdin tehdä mukavan päiväretken läheiseen Malborkin kylään ja siellä olevaan linnaan.

DSCN0157

Vanhan kaupungin keskustaan tutustuin paremmin kolmantena matkapäivänäni heti aamusta, mikä oli todella hyvä idea. Sain kulkea kaupungin katuja liki yksikseni, minkä lisäksi oli mukavaa nähdä, kuinka kaupunki heräsi eloon pikkuhiljaa. Aamuvarhainen oli hyvä aika myös kuvien ottamiseen ja sainkin kaupungista upeita kuvia auringon noustessa. Vaikka en viipynyt Gdanskissa juuri yhtä kokonaista päivää pidempään tulo- ja lähtöpäiviä lukuun ottamatta ehdin nähdä yllättävän paljon. Ihastuin kaupunkiin kuitenkin niin, että voisin hyvin kuvitella käyväni siellä uudestaan esimerkiksi pidennetyllä viikonloppureissulla, jolloin ehtisin kiertää kaupungin keskustaa kunnolla myös muihin aikoihin kuin illalla tai aikaisin aamulla.

DSCN0244

 

DSCN0236

Oleskeluni aikana majoituin Midtown Hostel Gdanskissa, josta minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Hostellilla on erinomainen sijainti erityisesti reppureissaajia ajatellen aivan rautatieaseman ja vanhan kaupungin välissä. Huoneet ja yleiset tilat olivat siistejä ja paikka oli rauhallinen myös yöaikaan. Henkilökunta oli mukavaa ja palvelualtista ja mikä parasta – yönet taatut. Erityiskiitokset hostelli ansaitsee huonehintaan sisältyvästä aamiaisesta, joka tuntui olevan reissuni majapaikoissa liki harvinaisuus. Ei sitä tietenkään esimerkiksi hotelliaamiaiseen voi verrata, mutta päivän sillä sai silti hyvin liikkeelle. Voin suositella hostellia lämmöllä muillekin reppureissaajille.

DSCN0238

Kaiken kaikkiaan Gdansk oli kaupunkina upea, vanha hansakaupunki ja se muistutti minua hiukan kotikaupungistani jollain tapaa. Luulen, että eniten tähän vaikutti tunnelma, joka kaupungissa vallitsi. Liekö markkinoilla osuutta asiaan, en osaa sanoa, mutta Gdansk on silti ehdottomasti käymisen arvoinen kohde, josta on helppo tehdä pieniä päiväretkiä myös lähiympäristöön. Paikan päällä minulle suositeltiin muun muassa Sopotia ja Gdyniaa, joissa olisin ehdottomasti käynyt, jos aika vain olisi antanut myöten.

 

Advertisements

2 thoughts on “Markkinahumua

  1. Pingback: Tervetuloa paratiisiin | Matka maailman ympäri

  2. Pingback: Täydellinen miniloma | at 10 a.m.

Comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s