Päivä Bratislavassa

Saavuin Bratislavaan aikaisin aamulla. Yöjuna Krakovasta Bratislavaan Katowicen kautta ei ollut yhtään niin pelottava kokemus kuin aluksi luulin. Oikeastaan nukuin jopa ihan hyvin, vaikka yöunet jäivät melko lyhyiksi, sillä matka ei kestänyt Katowicessä olleen junanvaihdon jälkeen kovinkaan kauaa. Juna-asema on hivenen sivussa kaupungin keskustasta, mutta busseilla pääsee nopeasti ja edullisesti keskustaan. Majapaikkani Hostel Blues ei ollut onneksi täynnä edellisenä iltana, joten pääsin heti lepäämään hetkeksi. Lyhyiden päiväunien jälkeen olin taas valmis tutustumaan kaupunkiin. Aloitin päiväni perinteisellä slovakialaisella lounaalla. Ruoka näytti aivan joulupuurolta, mutta oli oikeasti perunaa. Yksi annos maksoi suunnilleen kolme-neljä euroa ja ruoka oli täyttävää. Minä luulin aina, että suomalainen ruoka on tuhtia, mutta kyllä slovakialaiset vetävät tässä kohtaa pidemmän korren. En millään jaksanut syödä kaikkea!

DSCN0503

Lounaan jälkeen lähdin ohjatulle kaupunkikierrokselle, joka kattoi likipitäen kaikki tärkeimmät nähtävyydet Bratislavan linnaa lukuun ottamatta. Bratislavan voisi siis hyvin kiertää päivässä niin, että aamupäivällä tutustuisi linnaan ja iltapäivällä menisi ohjatulle kaupunkikierrokselle. Jos haluaa tutustua myös Devinin linnaan, tai tarkemmin ottaen siihen, mitä siitä on jäljellä, kannattaa Bratislavalle varata kaksi päivää. Itse olin alunperin suunnitellut meneväni laivalla myös Devinin linnaan, mutta yhdelle päivälle se olisi ollut jo liikaa. Nähtävyyksien täyteisten alkupäivien jälkeen olikin ihan hyvä idea ottaa Bratislavassa rauhallisemmin.

DSCN0504

DSCN0506

DSCN0516

Ohjatulla kaupunkikierroksella pääsin tutustumaan kaupunkiin paremmin paikallisen oppaan opastuksella. Hän kertoi meille kattavasti muun muassa maan historiasta, tavoista, ruoasta ja kielestä. Lisäksi hän näytti meille kaupungin tärkeimpiä paikkoja ja kertoi niihin liittyvistä tarinoista. Ohjattu kaupunkikierros ei ollut lainkaan hassumpi tapa tutustua kaupunkiin ja sopi tälle lyhyelle visiitille mainiosti. Kierroksen viimeinen etappi oli kuvassa näkyvä sininen kirkko. Se sijaitsee vanhan kaupungin ulkopuolella, joten turistien on välillä vaikeaa löytää sitä. Opas kertoi, että kuuluisuudestaan huolimatta se on edelleen hyvin suosittu kirkko paikallisten keskuudessa erityisesti hääkirkkona. Tosin kukaan ei juuri koskaan puhu siitä sen oikealla nimellä. Värinsä vuoksi sille on keksitty useita eri lempinimiä. Kirkkoa vastapäätä on entinen sairaalarakennus, joka ei ole ollut käytössä moniin vuosiin. Rakennus on jo hieman ränsistynyt, mutta alue on silti turvallisen oloinen. Vietettyäni päivän Bratislavassa, lähdin kohti Wieniä. Kahden tunnin junamatka tuntui luksukselta verrattuna edellisiin vähintään kuusituntisiin junamatkoihini.

Advertisements

Comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s